Älykello, urheilukello vai aktiivisuusranneke? Mikä ero niillä on?

Erilaiset aktiivisuutta ja kehon toimintoja mittaavat rannekkeet ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viime vuosina. Markkinoille on tullut valtava määrä erilaisia rannekkeita, älykelloja ja urheilukelloja erilaisiin tarkoituksiin. Näillä kätevillä puettavilla rannekkeilla seuraat sykettäsi, askeleitasi, yöuntasi ja hengitystäsi. Joissain on kello, kalenteri, sekuntikello, ajastin ja herätyskello. Jotkut sisältävät jopa esimerkiksi etämaksun käytön kaupassa, gps-painatimen, kuukautisten ja vedenjuonnin seurannan. Kyseessä on siis todellinen terveyttä tukeva kapistus.

Puhekielessä termit, älykello, aktiivisuusranneke ja urheilukello menevät usein suloisesti sekaisin. Noilla kolmella eri laitteella on kuitenkin erilaisia ominaisuuksia ja ne eroavat pienin tavoin toisistaan. Tässä artikkelissa opit, mikä näistä kolmesta palvelee sinun tarkoituksiasi parhaiten.

Älykello eli smart watch – älypuhelin ranteessa

Älykello eli englanniksi smart watch on nimensä mukaisesti älytoiminnoilla varustettu kello ja eräänlainen älypuhelimen jatke. Älykello sotketaan usein urheilukelloon, eikä mikään ihme sillä osaan urheilurannekkeista on lisätty älykellojen ominaisuuksia ja joihinkin älykelloihin taas urheilukellojen ominaisuuksia. Toisinaan nämä kaksi voivat siis osittain olla synonyymejä.

Älykello kuitenkin yleensä näyttää enemmän perinteiseltä rannekellolta. Älykello yhdistetään bluetoothilla puhelimeen, jolloin saat kelloon ilmoitukset viesteistä, saapuvista puheluista ja kalenterimerkinnöistä. Hifeimmät mallit mahdollistavat jopa maksutoiminnon kaupassa, joka on todella kätevä silloin, kun lompakko unohtuu kotiin! Voit muuttaa kellosi asetuksia joko suoraan kellostasi tai älypuhelimesi sovelluksen kautta. Jälkimmäisestä näet myös tarkan datan jota kellosi sinusta kerää (syke, stressitaso, hengitys ym.)

Älykelloon on saatavilla erilaisia sovelluksia ja mallista riippuen toiminnot hiukan vaihtelevat. Kalliimmissa malleissa on usein mahdollisuus soittaa musiikkia etukäteen tallennetuilta soittolistoilta esimerkiksi Spotifyn tai Deezerin kautta. Musiikin kuuntelu tapahtuu langattomien kuulokkeiden avulla bluetoothin välityksellä.

Älykelloissa saattaa olla lisäksi monia terveyttä tukevia toimintoja (samoja kuin urheilukelloissa), kuten unenlaadun seuranta, askelmittari, EKG ominsuus joka mittaa sydämen sykettä ja rytmiä, hengityksen seuranta, sekä stressin seuranta ja stressihälytys (kello hälyttää, kun se tulkitsee stressitasojesi olevan liian pitkään liian korkealla). Applen uusimmat älykellot osaavat jopa mitata veren happipitoisuutta. Mukana on usein niin ikään urheilukelloista tuttu toiminto, joka kehottaa liikkumaan aina kun istut liian pitkään paikoillasi. Monissa malleissa on lisäksi mahdollisuus tallentaa erilaisten urheilusuoritusten tiedot kelloon sekä mitata juoksumatka gps-paikantimen avulla.

Älykellojen hauska ominaisuus on niiden muokattavuus. Moniin malleihin on saatavilla erilaisia rannekkeita ja kellotaulu on muokattavissa mieleisekseen. Saat kellostasi halutessasi sporttisemman tai tyylikkäämmän arkikellon ranneketta vaihtamalla. 

Älykello sopii sinulle, jos:

  • Haluat tyylikkään kellon, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin
  • Haluat seurata aktiivisuuttasi ja/tai terveyttäsi
  • Haluat saada kelloosi kalenterimuistutukset, viestit ja puhelutiedot helpottamaan arjen kiireen keskellä
  • Haluat maksaa ostoksia kellollasi
  • Haluat ”all-in-one”-tyyppisen ratkaisun: Älykello tarjoaa kaiken, mitä keksit ranteeseesi haluta, ja se helpottaa niin arkea kuin aktiivisuuden seurantaa

Älykelloja valmistaa mm. Garmin, Honor, Huawei, Xiaomi, OnePlus, Suunto, Polar ja Samsung

Apple Watch Series 6 GPS sisältää kaikki mausteet, tavallisten toimintojen lisäksi mm. veren happipitoisuuden seurannan.

Urheilukello

Urheilukello on aktiivisen ihmisen (tai sellaiseksi haluavan!) valinta. Liikkuva ihminen arvostaa urheilukellon monipuolisia toimintoja, kuten kuljetun matkan seuranta ja syketason seuranta. Pystyt valitsemaan myös eri ohjelmia eri treenejä varten. Urheilukellolla pystyt tarkastelemaan treenisuorituksiasi monipuolisesti.

Urheilukellossa on mukana aina myös GPS-paikannin, jonka avulla tarkistat kätevästi tarkistat kulkemasi matkan ja saat myös hyvää infoa siitä, millaista vauhtia kuljet. Tämä ominaisuus helpottaa sinua pitämään oikean vauhdin juostessa tai hölkätessä ja pystyt helpommin asettamaan itsellesi motivoivia tavoitteita. Joissain hifeimmissä malleiss on lisäksi magivointiominaisuuksia ja TOPO-karttoja suunnisukseen.

Urehilukellot ovat yleensä aina pöly- ja vesitiiviitä, joten urheilukello on hyvin huoleton kaveri. Voit vaikka sukeltaa sen kanssa (tarkista kellosta erikseen, miten syvälle sen kanssa voi sukeltaa)!

Urheilukello sopii sinulle, jos:

  • Haluat kelloltasi monipuolisempia ominaisuuksia, kuin vain unen ja askeleiden seurannan
  • Haluat tarkkaa dataa urheilusuorituksestasi ja seurata sykettäsi treenin aikana
  • Olet urheilullinen tai sellaiseksi pyrkivä
  • Haluat asettaa tavoitteita urheilussasi ja seurata niitä kellon avulla

Urheilukelloja valmistaa mm. Polar, Garmin, Suunto ja Honor

Fenix 6X Pro auttaa sinua tarkastelemaan treenisuorituksiasi ja pitämään kiinni tavoitteistasi.

Aktiivisuusranneke

Aktiivisuusranneke on näistä kolmesta vaihtoehdoista kevyin. Se täyttää arjen perustarpeet, eli mittaa askeleet, muistuttaa lähtemään liikkeelle jos olet istunut liian kauan sekä laskee arvion kulutetuista kaloreista. Aktiivisuusranneke on helppo ratkaisu terveyden ja aktiivisuuden seurantaan ja kannustaa nousemaan ylös sohvan nurkasta. Aktiivisuusranneke ei ole yhtä arvokas kuin äly- ja urheilukellot ja on siten hyvin edullinen investointi omaan terveyteen ja oiva kannustin oman aktiivisuuden lisäämiseksi.

Aktiivisuusrannekkeet ovat ulkonäöltään useimmiten hyvin siroja ja huomaamattomampia kuin isot urheilukellot, joten ne sopivat hyvin mihin tahansa asukokonaisuuteen. Aktiivisuusranneke vie hyvin vähän akkua verrattuna urheilu- saati älykelloon, joten sinun ei tarvitse ladata sitä usein.

Aktiivisuusranneke sopii sinulle, jos:

  • Tahdot helpon ja yksinkertaisen keinon seurata aktiivisuuttasi
  • Haluat päästä sohvan nurkasta ylös ja liikkeelle
  • Haluat edullisen tavan seurata dataa aktiivisuudestasi
  • Et halua olla lataamassa laitettasi usein

Aktiivisuusrannekkeita valmistaa mm. Honor ja Huawei.

Huawei Band 6 -aktiivisuusranneke on näppärä apuri nousemaan sohvalta Netflixin äärestä

Mistä löydän itselleni sopivan kellon tai rannekkeen?

Kun haluat apurin potkimaan sinut liikkeelle sohvan nurkasta, niin mikä tahansa yllä kertomistamme vaihtoehdoista sopii sinulle! Muista tarkistaa jokaisesta mallista, mitä toimintoja se pitää sisällään, sillä malleissa on paljon eroja keskenään.

Urheilu- ja älykellot sekä aktiivisuusrannekkeet saat kätevästi joko kertamaksulla tai kätevällä kuluttomalla ja korottomalla osamaksulla Elisalta.

Lisävalot autoon

Näin valitset oikeat lisävalot autoon

Suomessa pimeät talvi-illat ja haastavat sääolosuhteet ovat arkipäivää, ja hyvä näkyvyys liikenteessä on elintärkeää. Auton lisävalot ovat erinomainen tapa parantaa näkyvyyttä ja lisätä liikenneturvallisuutta erityisesti